Huomaatko, jos kissallasi on kirppuja? Esittelemme 9 merkkiä tartunnasta

Peseekö kissasi itseään paljon tai onko sillä iho-oireita? Opi tunnistamaan yleisimmät kissan kirpputartunnan merkit ja tehokkaimmat kirppujen häätökeinot.

kissan kirput

Kissat ovat epäilemättä yksi maailman puhtaimmista eläinlajeista. Tiedät, että puhtaanapitoon voi mennä tuntikausia, jos olet koskaan seurannut sivusta kissasi puhdistavan itseään. Useimmat kissat viettävät kymmenyksen valveillaoloajastaan turkkiaan puhdistaen. Voisi kuvitella, että näin huolellinen hygieniasta huolehtiminen suojaisi kissaa kirpuilta, eli yhdeltä maailman ärsyttävimmistä loisista, mutta tämä ei pidä paikkansa. Niin uskomattomattomalta kuin se kuulostaakin, kissojen riski saada kirpputartunta on kaksinkertainen koiriin verrattuna, ja huolelliset siisteystavat vaikeuttavat kissan kirppujen huomaamista. Sisäkissat eivät ole juurikaan ulkokissoja paremmin turvassa kirpuilta, sillä vieraat ja näiden lemmikit voivat tahattomasti tuoda kirppuja mukanaan kotiisi. Onneksi kirput ovat toistaiseksi Suomessa harvinaisia. Niiden kuitenkin ennustetaan yleistyvän eläintuonnin ja ilmastonmuutoksen myötä. Jatka lukemista, jos sinua on mietityttänyt, mistä tiedät, onko kissallasi kirppuja. Seuraavaksi nimittäin esittelemme 9 merkkiä siitä, että kodissasi saattaa olla kutsumattomia vieraita.

1. Kissa pesee itseään paljon

Muutos kissasi siisteystavoissa on yksi ensimmäisistä mahdollisen kirpputartunnan merkeistä. Saatat huomata, että kissa pesee itseään paljon, ja turkin puhtaanapidosta on rentouttavan ajanvietteen sijasta tullut kuin ääriurheilua kissallesi.

Liiallinen turkin puhtaanapito, kuten myös nuoleminen, järsiminen, raapiminen tai pureminen, johtaa yleensä lisääntyneeseen karvanlähtöön ja joskus karvattomiin kohtiin kissan jaloissa, niskassa tai hännäntyvessä. Jos siis huomaat pienenkin muutoksen kissasi puhtaanapitorutiinissa, tutki kissasi iho huolellisesti mahdollisen kirpputartunnan merkkien varalta.

kissa pesee itseään paljon
2. Kissan iho-oireet – ihoon ilmestyy punoittavia haavoja tai ruvenkaltaisia patteja

Kun kirppu puree kissaa, sen suukappaleet lävistävät ihon neulan tavoin, jotta ruokailu voi alkaa. Kirppu erittää sylkeään kissaan, mikä saa puremakohdan kutiamaan ja voi ajan myötä aiheuttaa kissalle iho-oireita ja jopa allergisen reaktion. Jotkut kissat hädin tuskin reagoivat kirpun puremaan, mutta jollain kissoilla iho tulehtuu ja alkaa punoittaa. Jos huomaat kissalla iho-oireita, haavoja tai ruvenkaltaisia patteja, ota yhteyttä eläinlääkäriin, jotta kissasi saa tarvitsemansa hoidon.

3. Kissasi kunto heikkenee tai sen ikenet näyttävät kalpeilta

Aikuisten kirppujen on syötävä verta saavuttaakseen sukukypsyyden. Äärimmäisissä tapauksissa kissa voi menettää niin paljon verta kirppujen takia, että se sairastuu anemiaan. Tämä ongelma koskee yleensä nuoria kissanpentuja, mutta jos kirpputartunta on riittävän paha, kaiken ikäiset kissat ovat vaarassa. Jos huomaat kissasi voinnin heikentyneen tai ikenien näyttävän kalpeilta, ota yhteyttä eläinlääkäriin.

4. Kissasi peräaukon ympärillä on riisinjyvän näköisiä jaokkeita, jotka sisältävät heisimadon munia

Kirput eivät ainoastaan ime isäntäeläimen verta, vaan saattavat myös kantaa kehitysvaiheessa olevia heisimatoja. Jos kissasi syö heisimatoja kantavan kirpun puhdistaessaan itseään, heisimato kehittyy aikuiseksi madoksi kissasi suolistossa. Kirpusta tulevat heisimadot eivät yleensä aiheuta sairauden oireita kissoissa, mutta ne ovat zoonoottisia, eli ne voivat – harvoissa tapauksissa – myös tarttua ihmisiin ja erityisesti pieniin lapsiin. Eläinlääkärisi osaa antaa sinulle parhaimmat neuvot heisimatoja kantavien kissan kirppujen häätöön ja itse heisimatotartunnan hoitoon.

5. Kissasi alkaa yllättäen vältellä tiettyjä paikkoja kodissasi

Kissat ovat fiksuja, joten ne osaavat vältellä loisia – ja erityisesti kirppuja. Kirput viihtyvät tyypillisesti paikoissa, joiden lämpötila on 18–32 °C ja ilmankosteus 70–80 %. Nämä olosuhteet voivat kuulostaa ulko-olosuhteilta lämpimän sään aikaan, mutta itse asiassa samat olot voivat vallita kotonasi ympäri vuoden, varsinkin, jos keskuslämmitys ei kuivaa kotisi ilmaa.

Kirppujen munia ja toukkia löytyy usein matoista, lattialistojen alta ja pehmeistä huonekaluista. Kissasi oppii nopeasti tunnistamaan kirppujen piilopaikat ja se alkaa välttää niitä. Jos kodissasi on kirppuja, imuroi kotisi huolellisesti ja säännöllisesti ja tyhjennä imuri, jotta kirput eivät pääse viettämään lokoisaa kirpunelämää siellä. Jos löydät kirppuja, vaihda kissasi peti tai pese se pesuaineella kuumassa vedessä. Kirpun kotelot voivat säilyä ympäristössä kuukausien ajan, ja näistä koteloista ulos tulevat aikuiset kirput alkavat välittömästi etsiä kissaa tai koiraa, jota purra. Kirpunhäätötuotteita tulee käyttää keskeytyksettä 3–6 kuukauden ajan aikuisten kirppujen, munien ja elinkaarensa eri vaiheessa olevien kirppujen häätämiseksi talosta ja siellä asuvista lemmikeistä.

6. Kissasi on ahdistunut

Kirput voivat saada kenet tahansa hulluksi, ja tämä pätee erityisesti niiden isäntäeläimiin. Toistuvat puremat ja niiden aiheuttama kutina ja ärsytys voivat saada säyseimmänkin ja rauhallisimmankin kissan ärtymään. Jos huomaat, että kissasi on tavallista aggressiivisempi, ärtyneempi, pahalla päällä tai hermostuneempi, sillä saattaa olla kirppuja. Käy kissasi turkki ja iho läpi ja pyydä eläinlääkäriltäsi hoito-ohjeet.

ahdistunut kissa

7. Kissasi turkissa on pieniä pippurinkaltaisia palluroita

Nämä pallurat voivat olla kirpun ulosteita. Ne ovat yksi kissan kirppujen tavallisimmista merkeistä. Kissasta verta imeneen kirpun ulosteet näkyvät mustina lastuina tai pikkupalleroina turkissa, kammassa tai harjassa. Jos löydät näitä pippuria muistuttavia, mutta pienempiä palluroita, kerää niistä näyte ja aseta se valkoiselle talouspaperille tai liinalle ja suihkuta vedellä. Jos näyte muuttuu punaiseksi, kyseessä on todennäköisesti kirpun uloste. Käänny eläinlääkärisi puoleen saadaksesi ohjeita kotisi kirppuongelman hoitoon.

8. Kissasi pedissä on pieniä pippuria muistuttavia palluroita

Nämäkin pallurat tai hituset ovat kirppujen ulostetta. Jos huomaat kirpun ulostetta kissasi pedissä tai huonekaluissa, kuten sohvalla tai sängyllä tai muissa kissasi nukkumapaikoissa, ota yhteyttä eläinlääkäriisi, joka osaa antaa neuvoja kissan kirppujen häätämiseen ja pitämiseen poissa kodistasi.

9. Kissasi turkissa ryömii nuppineulanpään kokoisia punaruskeita ötököitä

Nämä ötökät ovat itse kirppuja. Jos kissasi kärsii pahasta kirpputartunnasta, saatat nähdä punaruskeita kirppuja tai niiden vaaleita munia kissasi turkissa. Kirput liikkuvat usein nopeasti. Voit tarkistaa kissasi turkin kirppujen varalta tekemällä turkkiin jakauksen ja tarkastelemalla ihoa. Kirput viihtyvät yleensä niskan alaosassa, takajaloissa ja mahan alueella, joten tarkista erityisesti nämä alueet huolellisesti.

Jos huomaat minkä tahansa näistä merkeistä kissassasi, ota yhteyttä eläinlääkäriisi, joka voi vahvistaa tai sulkea pois kirpputartunnan. Pidä mielessä, että kirput tarttuvat myös koiraan ja ovat uskomattoman sitkeitä loisia. Niiden kotelot voivat säilyä lepotilassa kuukausia ennen kuin kirput kuoriutuvat ja tarttuvat lemmikkiisi tai muihin perheesi jäseniin aloittaen uuden kirpun elinkaaren alusta. Kirppujen häätö edellyttää vähintään kolmen kuukauden urakkaa, jonka aikana käytetään tehokkaita tuotteita. Sinun tulee varmistaa, että kirppuhäätöjen välissä ei ole taukoja, sillä näin estät vasta kuoriutuneita kirppuja munimasta uusia munia. Jos kissallasi todetaan kirpputartunta, eläinlääkärisi osaa suositella parhaat keinot kirppujen häätämiseen.

Etsitkö eläinlääkäriä?

Eläinlääkärillä on suuri rooli lemmikkisi terveydessä. Syötä sijaintitietosi ja saat listan lähelläsi olevista eläinlääkäreistä. 

LÖYDÄ ELÄINLÄÄKÄRI


Lisää samanlaisia

Dog vaccinations
Lemmikkien rokotukset

Rokotukset suojaavat koiraasi vakavilta ja joskus jopa tappavilta taudeilta. Ota selvää mitkä rokotukset ovat oleellisia koirallesi!

Kissan ikääntyminen

Miten kissat vanhenevat? Kuinka hoitaa vanhempaa kissaasi? Lue, kuinka voit auttaa kissaystävääsi vanhenemaan hyvin ja elämään pitkän, terveen elämän!

Kissan stressi

On monia tapoja, joilla kissasi voi kärsiä stressistä. Tämä voi johtaa käyttäytymisongelmiin. Napsauta tästä oppiaksesi hallitsemaan kissasi stressiä!

Täydellinen lista tarvikkeista parhaalle ystävällesi
Lemmikin omistaminen

Odotatko uutta nelijalkaista perheenjäsentäsi, mutta et ole aivan varma, mitä koiratarvikkeita tarvitset? Ei syytä huoleen! Olemme laatineet listan tärkeimmistä koiratarvikkeista, joiden avulla sinä ja paras ystäväsi voitte ottaa ensimmäisen askeleen yhteisellä taipaleellanne.

Löydä parhaat ratkaisut

Tarvitsetko apua hoitoratkaisujen löytämiseksi lemmikillesi?

Liity MyPet.comiin ja saat asiantuntevia lemmikinhoitovinkkejä
LIITY MyPet.comIIN